Mutsimedian Senni Loikala aloitti englannin kielen harjoittelun WordDivella noin vuosi sitten. Hän harjoitteli säännöllisesti muutaman kuukauden, mutta myöhemmin harjoitteluun tuli takapakkia pidemmän tauon takia.
Kiireinen arki, kesällä perheen kanssa puuhastelu ja oma jaksaminen vaikuttivat opiskelun rakoiluun ja Senni pohti, valuuko jo saavutettu edistyminen kielitaidossa hukkaan.
Pidemmän tauon jälkeen Senni päätti ottaa säännöllisen harjoittelun takaisin osaksi arkea. Englannin kielitaito on kuitenkin tarpeen niin arjessa kuin työelämässä.
Takaisin opiskelun pariin
Opiskelusta on muodostunut Sennille iltarutiini, jonka aikana hän harjoittelee WordDiven mobiilisovelluksella noin 10–15 minuuttia omassa rauhassaan. WordDiven etu onkin siinä, että harjoittelun voi ajoittaa oman aikataulun mukaan muun elämän sekaan.
“Kaikki äänitteet ovat natiivipuhujien tekemiä ja minulla on tapana toistaa ne ääneen. Sen vuoksi käytän sovellusta monesti itsekseni, jotta voin höpötellä rauhassa”, Senni kertoo.
WordDivella harjoittelun avulla Senni on saanut rohkeutta englannin puhumiseen, ja sanavarasto on parantunut huomattavasti. Hän on myös huomannut, että sovelluksen tehtävät kehittävät keskustelutaitoa ja kieliopin oppimista.
Uudenvuodenlupauksekseen Senni kertoo kielitaitonsa kehittämisen WordDiven avulla.
“Ehkä karistan loputkin jännitykset ja tulen jopa nauttimaan englanniksi puhumisesta vuoden mittaan.”
Lue alkuperäinen artikkeli Mutsimediassa:
Haluatko oppia vierasta kieltä? Kielten opiskelu sopii ruuhkavuosiin
Kuvat: Irmeli Loikala