– Kirjoittaminen oli isoin ongelma ja kielioppi. Abikurssista on hyötyä, vaikka kokee että ymmärtää jo englantia. Vaikka olisikin jo hyvä taitotaso niin abikurssi kehittää paljon enemmän sitä eteenpäin, hän sanoo.
Abikurssin tehtävien taso onkin suunniteltu niin, että pohjalla saisi olla jo kohtalainen kielitaito, jotta kurssin saa suoritettua tavoiteajassa. Edistynyttä englannin taitoa ei kuitenkaan kurssilla vaadita, vaan kaikentasoisille on kurssista hyötyä. Abi voi itse valita kurssilla päämääräksi E:n tai C:n arvosanatavoitteensa mukaan.
Tehokurssi etenee selkeästi kohti tavoitetta
Abikurssin keskimääräinen suoritusaika on 45 oppituntia (1 oppitunti = 45 min tehokasta opiskelua), mutta yksilölliseen suoritusaikaan vaikuttavat abin lähtötaso englannissa ja oppimisvauhti. Kurssin edistymisen seuranta motivoi harjoittelemaan ja auttaa pysymään perillä siitä, missä kohtaa kurssia on menossa.
Aada kertoo aloittaneensa kurssin maaliskuun yo-koetta varten jo joulukuussa ja suorittaneensa sen valmiiksi hyvissä ajoin, jo muutamaa viikkoa ennen koetta. Kurssin suorittamisessa onkin hyvä jättää hieman pelivaraa ennen kuin varsinainen koepäivä koittaa, jotta viimeisinä päivinä ei tule kiire.
Harjoittelusta sujuvaa tekee myös se, että abin ei tarvitse itse suunnitella opiskelua. WordDiven oppimisalgoritmi nimittäin tunnistaa abin kielitaidon ja säätää opiskelutahdin sekä toiston määrän yksilöllisesti juuri sopivaksi.
Abikurssin hintaan sisältyy myös arvosanatakuu – jos abi ei saa kokeesta tavoittelemaansa arvosanaa, kurssimaksu palautetaan.*